Riikka Ahonvala

Riikka Ahonvala

45-vuotias, koti Pohjois-Espoon Röylässä. Uusperhe, johon kuuluvat yrittäjänä toimiva aviomies, omat 13- ja 17-vuotiaat lapseni sekä aviomiehen aikuinen tytär.

 

Olen koulutukseltani sosionomi AMK sekä erityisopettaja. Tällä hetkellä olen kokoaikainen opiskelija, ja suoritan YAMK-tutkintoa sosiaali- ja terveysalojen liiketoiminnan johtamisen koulutusohjelmassa.

 

Varavaltuutettu Espoossa ja teknisen lautakunnan jäsen.

KESKEISET TEEMAT

OSALLISUUS JA YHDENVERTAISUUS

Jokaisella ihmisellä tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet rakentaa omannäköistä elämäänsä, kouluttautua, tehdä työtä ja saada työstä palkkaa. Jokaisen ihmisen tulee olla osa yhteiskuntaa tasa-arvoisesti. Osallisuus toteutuu, kun ihminen tulee kuulluksi ja nähdyksi omassa yhteisössään. Osallisuus on ennen kaikkea tasa- arvoista osallistumista yhteiskunnan toimintaan. Se on työtä ja palkkaa kehitysvammaisille ja muille osatyökykyisille, se on kaupungin suuralueiden tasavertaista kehittämistä.

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI, KOULUTUS JA OPPIMISEN TUKI

Varhaiskasvatus, perusopetus ja hyvinvointi ovat perusoikeuksia, joiden tulee toteutua tuen tarpeesta tai asuinympäristöstä riippumatta. Päiväkotien ryhmäkokoja ei saa kasvattaa ja varhaiskasvatuksen opettajien työssäpysymiseen täytyy panostaa. Jokaisella lapsella on oikeus kasvaa turvallisessa lähiympäristössä ja kouluttautua lähikoulussa tuen seuratessa lasta. Varhaisia työelämäkokemuksia tulee tukea esim. jakamalla kesäseteli jokaiselle 9. luokkalaiselle espoolaiselle nuorelle.

SUURALUEIDEN TASA-ARVOINEN KEHITTÄMINEN

Hyvinvointi- ja peruspalveluja, joukkoliikennettä ja virkistysalueita, harrastusmahdollisuuksia sekä tieverkostoa tulee ylläpitää ja kehittää tasa-arvoisesti kaikilla suuralueilla. Pohjois-espoolaisena näen tärkeäksi oman suuralueen asioiden näkyvillä pitämisen kaupunkikehityksessä ja -suunnittelussa. Me pohjoisespoolaiset koemme toisinaan jäävämme vähälle huomiolle kaupungin päätöstenteossa, joten ääntämme pitää saada kuulumaan laajemmalla rintamalla.

RIIKASTA SANOTTUA

BLOGI

Yhteiskunta

Digitaitoja ja pandemia-ajan yhteisöllisyyttä

Olen syntynyt Hämeenlinnassa, jossa vietin koko lapsuuteni ajan. Pääkaupunkiseudulle muutin, kun oli aika lähteä opiskelemaan. Se tavallinen tarina. Ja sille tielle olen jäänyt, kun elämä ja työt rakentuivat pääkaupunkiseudulle.

Lue lisää »

OTA YHTEYTTÄ

Ota yhteyttä sähköpostilla, Facebookissa tai oheisella lomakkeella.

 

riikka.ahonvala@outlook.com

 

www.facebook.com/riikkaahonvala